perjantai 21. elokuuta 2015

Hakukone optimointi

Käytännössä se tarkoittaa
  1. verkkosivujen sijoitusten nostamista hakukoneiden hakutuloksissa
  2. omien hakutulosten tekemistä houkuttelevammiksi, jolloin useampi hakija klikkaa niitä 
Houkuttelevaisuutta lisää hyvät avainsanat. Ne eivät vain kasvata kävijämääriä ne kohdistavat sivut kiinnostuneille tai ostohaluisille kävijöille, joita saattaa olla vähemmän kuin massaliikennettä. Tarkka kohdistus on olennaista erityisesti b2b-yrityksille, joiden myyjille heikot liidit ovat ajanhukkaa. 

Myös title-elementti on tärkeä hakukoneoptimoinnissa. Siinä oleva teksti näkyy usein hakutuloksissa klikattavana linkkinä. Sen voi tarkistaa myös selaimessa: vie hiiren kursori välilehden päälle, niin teksti ilmestyy pieneen laatikkoon.

Sijoita tärkeä avainsana otsikon alkuun. Kävijät silmäilevät sivua siten että tekstin vasen laita saa eniten huomiota. Otsikot jotka paljastavat tekstin sisältöä jo ensimmäisessä sanassa ovat tämän vuoksi tehokkaita kiinnostuksen herättäjiä ja ylläpitäjiä.

Google on huomioinut sivuston käyttökokemuksen ja laatuvaikutelman vuoden 2011 ensimmäisestä Panda-päivityksestä lähtien.
Google arvioi laatua ja käyttökokemusta koneellisesti: suuri joukko ihmisarvioijia vastaa sivuja koskeviin kysymyksiin, minkä pohjalta hakukone etsii säännönmukaisuuksia ja soveltaa niitä muihinkin sivustoihin.
Paranna sivuston todellista ja Googlen arvailemaa käyttökokemusta näillä keinoilla:
  • Vältä häiritseviä mainoksia ja pidä mainosten määrä kohtuullisena suhteessa sisältöön.
  • Julkaise joka sivulla uniikkia sisältöä äläkä ”lainaa” sitä muualta. 
  • Älä julkaise hutiloituja sivuja, joilla ei ole kuin muutama lause tekstiä.
  • Vältä tuplasisältöä eli samana tai lähes samana sivulta toiselle toistuvaa sisältöä.
  • Älä kohdenna sisältöä liian läpinäkyvästi ja suoraviivaisesti suosittuihin hakusanoihin.

Googlen algoritmi antaa miinuspisteitä sivujen liian pitkästä latausajasta. Latausviive voi johtua paitsi vähäisistä palvelin- tai tietoliikenneresursseista niin myös puutteellisesta suorituskyvyn optimoinnista.
Liian pitkä latausaika vaikuttaa myös epäsuorasti: jos sivut eivät lataudu riittävän nopeasti, kärsimättömät selaajat palaavat tutkimaan muita hakutuloksia. Kun tätä on jatkunut tarpeeksi kauan, Google vetää asiasta johtopäätöksensä ja pudottaa hakukonesijoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti