perjantai 11. syyskuuta 2015

Logistiikka

  • Tavaran tilaamisprosessi 
    •  Tuotteiden ostot ja varastointi vie suuren osan verkkokaupan varoista. Suuret kertaostokset voi olla edullisempia, mutta liian isot tai väärin ajoitettu osto voi johtaa maksuongelmiin.
    • Verkkokauppiaat voivat välttää varastoriskin hankkimalla monen asiakkaan tuotteet kerralla yhdeltä toimittajalta. tämä johtaa kuitenkin pitkiin toimitusaikoihin ja useisiin päällekkäisiin työvaiheisiin.

  • Verkkokauppa ja asiakas
    •  Matkahuolto tekee logistiikasta helppoa verkkokauppiaalle jonka toiminta edelltyttää tuotteiden toimittamista kulutajille ympäri maan. Matkahuollon käyttäjät saavat myös useita etuja esim. verkkokauppiaalle matkahuollon voi asiantuntija auttaa kuljetusratkaisujen optimoinnissa sekä logistiikan suunnittelussa ja Asiakkaasi saa mahdollisuuden valita hänelle parhaiten sopivan noutopisteen markkinoiden tiheimmästä ja parhaiten avoinna olevasta yli 1.200 noutopisteen verkostosta
  • Tavaralogistiikka
    •  Verkkokaupan logistiikka käsittää tuotteiden virran aina valmistajalta tai tukkurilta asiakkaalle saakka. Sopivan välivaraston ylläpitäminen vapauttaa resursseja esimerkiksi verkkokaupan markkinoinnin käyttöön.
  • Kuljetukset verkkokauppaan
    •  Verkkokauppa voi hankkia varastoinnin ja lähetyksen palveluna, jolloin resurssit voidaan keskittää sisäänostoihin ja markkinointiin. Varastopalvelun käytöstä saadaan paras hyöty, kun verkkokauppaohjelmisto integroidaan toimimaan automaattisesti yhdessä varastopalvelun järjestelmän kanssa
  • Kuljetukset asiakkaalle
    •  Tilauksen vastaanottamisesta ja toimittamisesta kannattaa lähettää asiakkaalle tietoa. Se on hyvää palvelua ja lisää luottamusta.
  • Tuotteiden varastointi
    •  Verkkokauppiaalle sopivat samat logistiikan tehokkuuden mittarit kuin minkä tahansa tavarakauppaa harjoittavan yrityksen varastonhallintaan. Varaston kiertonopeus, tavaroiden viipymä varastossa, palautusprosentti ja toimitusten tuottavuus ovat helposti laskettavissa verkkokaupan myynti- ja varastoraporteista.
    •  Logistiikan tehokkuutta kannattaa mitata järjestelmällisesti ja useamman kerran vuodessa, jolloin mahdollisiin ongelmakohtiin voidaan reagoida nopeasti
  • Logistiikkaketju
    •  Verkkokaupan tilauksen toimittaminen käsittää tuotteiden keräämisen varastosta, asianmukaisen pakkaamisen sekä lähettämisen.
  • Kustannukset 
    • Kuka maksaa?
      • Verkkokauppa maksaa tavaran tilauksen toimittajilta ja sen varastoinnin.
      • Asiakas maksaa tuotteen tilauksen verkkokaupasta
    B) Logistiikka: Toimitustavat asiakas voisi valita itse eli joko matkahuolto, posti. Maksutapoja olisi verkkomaksu ja postiennakko.
 
     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti